KTK II, KRJ I
Virtuaalihevonen
Virallinen nimi: | Villahaan Leimu | Syntynyt: | 24.01.2015 |
Kutsumanimi: | Leimu | Ikä: | 13v |
Sukupuoli: | Ori | Rekisterinumero: | VH15-018-1121 |
Rotu: | Suomenhevonen | Painotus: | Kouluratsastus (HeA) |
Säkäkorkeus: | 155cm | Kasvattaja: | Villahaka |
Väri: | Musta | Omistaja: | vaapu. (VRL-00193), Haavelaakso |
Leimu on käytökseltään etenkin hoitotilanteissa melkoinen herrasmies. Ori osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa asiallisesti ja erityisesti lasten läheisyydessä Leimu on kuin suorastaan naulattuna lattiaan. Taluttaessa hevonen seuraa taluttajaansa kuuliaisesti, eikä toisinpäin. Harjata ja hoitaa saa mistä vain ja jopa kengittäjä on kehunut Leimua helpoksi ja mukavaksi tapauksesi. Satulointi ja suitsiminenkaan eivät tämän orin mieltä juuri hetkauta, vaan Leimu on yleensä hyvillä mielin lähdössä lenkille.
Ratsain Leimu tukeutuu paljon ratsastajaansa. Ori on nöyrä, se kuuntelee tarkasti ratsastajan apuja ja tekee parhaansa sen mukaan. Ratsasteluun Leimu ei kuitenkaan ole sopiva ratsu, sillä se voi joskus jopa hieman hätääntyä, mikäli ratsastaja jättää sen yksin eikä tue ja ratsasta. Tämä voi tulla ilmi esimerkiksi laukkapuomeilla, jos ratsasta jää vain ajelehtimaan kyydissä ilman pohkeen tukea, saattaa Leimu tiputtaa raville ja kaahottaa hämmentynyttä ravia pää ylhäällä. Mikäli samaa virhettä toistetaan moneen kertaan, saattaa Leimu kieltäytyä tehtävästä kokonaan, mikäli se ei niinsanotusti uskalla sitä yksin tehdä. Aktiivisella ratsastuksella Leimu on kuitenkin äärimmäisen mukava ratsastettava, joka tekee töitä mielellään. Ori on herkkä ja hyvällä työmoraalillaan saa usein ratsastajankin hyvälle tuulelle.
Matkustaminen on myös Leimulle varsin tuttua puuhaa. Ori kävelee hyvillä mielin niin koppiin kuin rekkaankin, mutta matkustaa parhaiten kaverin kanssa. Yksin ollessaan Leimu saattaa muutaman kerran hirnahtaa matkan aikana ja kuopii risteyksissä jonkun verran, mutta matkustaminen sujuu myös yksin. Kilpailupaikoilla Leimu on ehkä hieman kotioloja jännittyneempi, mutta ratsailla sitä ei onneksi enää havaitse. Ori on niin verryttelyssä kuin radallakin täysin kuulolla ja ratsastettavissa, eikä se juurikaan huomioi ympäristöä keskittyessään ratsastajaansa. Radalla ratsastajan ei tarvitse kuin muistaa rata ja pitää huoli siitä, ettei jätä Leimua yksin, vaan ratsastaa sitä alusta loppuun.
i. Villahaan Leevi |
ii. Riiviöiden Luukas KTK III, KRJ I, YLA 1, SLA I |
iii. Riiviöiden Kosto KTK II, SLA II | iie. Riiviöiden Liisi KTK III, YLA 2, SLA II |
ie. Koivumäen Salli KRJ I |
iei. Milkan Joviaali KRJ I, YLA 2, SLA I | iee. Kadotettu Sikli KTK III |
e. Villahaan Vilma |
ei. Moon Hurra KRJ I |
eii. Suvannon Hurma KRJ II, YLA 2, SLA II | eie. Moon Surusilmä KRJ I |
ee. Villahaan Väreliina KRJ I |
eei. Maanan Valtteri KTK III, KRJ III | eee. Villahaan Viena |
23.03.2015 t. Haavelaakson Kerttuli (e. Haavelaakson Misteli)
07.10.2015 o. Haavelaakson Liekki (e. Haavelaakson Palmikko)
10.01.2016 t. Haavelaakson Hallatar ( e. Aavetar)
16.01.2019 o. Haavelaakson Anttoni (e. Haavelaakson Ametisti)
09.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 1/40 11.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 1/40 12.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo A, 3/40 15.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 4/40 19.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 5/40 20.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 5/40 22.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 5/40 19.02.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 4/60 06.02.2015, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 1/30 07.02.2015, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 5/30 08.02.2015, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 5/30 14.02.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 2/60 14.02.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 3/60 17.02.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 3/60 20.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo A, 6/40 21.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo A, 3/40 23.02.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 1/40 02.03.2015, Fiktio, KRJ, Helppo A, 5/40 04.03.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 6/40 04.03.2015, Fiktio, KRJ, Helppo A, 4/40 05.03.2015, Fiktio, KRJ, Helppo A, 2/40 11.03.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 2/40 12.03.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 3/40 14.03.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 2/40 17.03.2015, Fiktio, KRJ, Helppo B, 6/40 08.03.2015, Devilsfair, KRJ, Helppo A, 5/40 |
08.03.2015, Devilsfair, KRJ, Helppo A, 4/40 12.03.2015, Devilsfair, KRJ, Helppo A, 4/40 12.03.2015, Devilsfair, KRJ, Helppo A, 5/40 15.03.2015, Devilsfair, KRJ, Helppo A, 1/40 17.03.2015, Devilsfair, KRJ, Helppo A, 3/40 27.05.2015, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 7/60 28.05.2015, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 3/60 29.05.2015, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 2/60 01.06.2015, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 1/60 02.05.2015, Erkinheimot, KRJ, Helppo B, 5/30 06.05.2015, Erkinheimot, KRJ, Helppo B, 5/30 07.05.2015, Erkinheimot, KRJ, Helppo A, 3/30 09.05.2015, Erkinheimot, KRJ, Helppo B, 4/30 09.05.2015, Erkinheimot, KRJ, Helppo A, 4/30 10.05.2015, Erkinheimot, KRJ, Helppo B, 1/30 02.06.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 7/50 04.06.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 3/50 08.06.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 5/50 10.06.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 2/50 16.06.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 6/50 20.06.2015, Holmberg, KRJ, Helppo A, 6/50 11.06.2015, Kuuralehto, KRJ, Helppo A, 5/40 18.06.2015, Kuuralehto, KRJ, Helppo A, 3/40 23.06.2015, Kuuralehto, KRJ, Helppo A, 2/40 10.06.2015, Fiktio, KRJ, Helppo A, 6/40 14.06.2015, Fiktio, KRJ, Helppo A, 2/40 |
01.05.2015 Taikakuun Kartano, irtoSERT, pt. Jannica
03.09.2015 Huvitutti, BIS2, MVA-SERT, pt. Welby
30.03.2016 Rosenhof, irtoSERT, pt. Kati
Kouluvalmennus Haavelaaksossa 16.01.2016
Verryttelin Leimua maneesissa suurella kahdeksikolla kevyessä ravissa, kunnes valmentaja saapui paikalle. Hän kommentoi ensimmäisenä, että Leimu näyttäisi olevan aika hyvässä kunnossa tulevaa kisakautta ajatellen. Koska Leimun kanssa työskennellessä ei ole mitään suuria ongelmakohtia ollutkaan koko talven aikana, päätimme pitää hieman enemmän jumppaavan valmennuksen. Jatkoin kahdeksikolla käynnissä ja pyysin Leimua siirtämään takaosaa vuoroin sisään ja vuoroin ulos. Oikeassa kierroksessa ilmeisesti vasen kylki oli hieman kireä, sillä takaosan siirtäminen oikealle oli selvästi hankalampaa. Jatkoimme kuitenkin jumppaa rauhassa ja myös vasen kylki tuntui antavan periksi ja sen venyttäminen oli jo helpompaa. Ravissa haimme ensin tahtia kuntoon muutaman kierroksen, jonka jälkeen teimme samaa jumppaa kuin käynnissä. Ori oli jo hyvin letkeän oloinen, eikä ravissa takaosan siirtäminen tuonut enää minkäänlaisia ongelmia. Tahtia täytyy muistaa kuitenkin tarkkailla kokoajan, sillä helposti päästän itse Leimun kiihdyttämään tahtia aina tehtävien jälkeen. Laukassa työskentelimme myös tahdin kanssa, mutta siinä tahdin ylläpito oli huomattavasti helpompaa. Teimme edelleen pientä jumppaa, mutta tällä kertaa ratsastaen päädyissä hieman eteen, pitkälle sivulle normaali laukka ja laukassa avotaivutusta. Leimu meinasi hieman jopa innostua tehtävällä, kun annoin sen selkeästi venyttää askeltaan ja avata laukkaa päätyihin. Jokaisella kierroksella ori oli kuitenkin helppo saada takaisin kiinni, jotta avotaivutus pystyttiin myös ratsastamaan onnistuneesti. Laukka tuntui kumpaankin suuntaan melko samanlaiselta ja tehtävät onnistuivat hyvin kumpaankin suuntaan.
Kouluvalmennus Haavelaaksossa 27.02.2016
Leimun treenit ovat edelleen sujuneet hyvin, mutta halusimme ottaa vielä viimeisen valmennuksen ennen tulevaa laatuarvostelua. Siirtymiset eivät viimeaikoina ole olleet aivan priimoja, joten tarkoituksena oli tällä kertaa keskittyä niihin kaikissa askellajeissa. Verryttelyn tein itsenäisesti jo ennen valmentajan saapumista, alkuun ori tuntui olevan aavistuksen pohkeen takana, mutta pienillä huomautuksilla sain Leimun ratsastettua jälleen ohjan ja pohkeen väliin. Aloitimme siirtymisten kanssa työskentelyn ravissa ympyrällä. Ajatuksena oli siirtyä ravin sisällä vuoroin normiravista koottuun ja vuoroin keskiraviin. Kun nämä siirtymiset muutaman toiston jälkeen sujuivat, otettiin koko kenttä käyttöön ja tehtiin siirtymiset suoraan kootusta ravista keskiraviin ja siitä jälleen koottuun. Tämä vaatikin Leimulta jo aika paljon voimaa ja lopetimme heti, kun saimme pari kelpoa siirtymistä. Ensimmäiset siirtymiset eivät olleet kovin tehokkaita, vaan tulivat helposti normiravin kautta, mutta loppuun sain ratsastettua orin takajalat riittävästi rungon alle, jotta se pystyi suoriutumaan tehtävästä. Laukassa teimme siirtymiset jälleen ympyrällä, ideana laukata puolikas kierros, siirtyä käyntiin toisen puolikkaan ajaksi ja jälleen nostaa seuraavalle puolikkaalle laukka. Laukan jälkeisessä käynnissä täytyy olla tarkkana, että käynti on puhdasta ja kuitenkin eteenpäinpyrkivää, muttei kiireistä ja passimaista. Nostot sujuivat käynnistä hyvin ja siirtymiset käyntiinkin paranivat muutamalla toistolla. Aiemmasta reilummasta kokoamisesta johtuen Leimu alkoi kuitenkin selkeästi jo väsähtää, joten jätettiin treenaaminen tältä päivältä tähän. Keventelin rentoa ravia pitkällä kaulalla vielä loppuun, jonka jälkeen kävimme maastakäsin loppukävelyllä.