Champion
Haavelaakson Eino

KTK II, KRJ II
Virtuaalihevonen

Virallinen nimi: Haavelaakson Eino Syntynyt: 15.03.2016
Kutsumanimi: Eino Ikä: 10v
Sukupuoli: Ori Rekisterinumero: VH16-018-1033
Rotu: Suomenhevonen Painotus: Kouluratsastus (HeA)
Säkäkorkeus: 155cm Kasvattaja: vaapu. (VRL-00193), Haavelaakso
Väri: Voikko Omistaja: vaapu. (VRL-00193), Haavelaakso

Luonne

Eino on perusluonteeltaan niin kuuliainen kuin hevonen ikinä vain voi olla eikä siltä näin ollen voikaan odottaa mitään muuta kuin moitteetonta käytöstä. Ori on kuitenkin kuuliaisuutensa lisäksi myös hyvin rauhaa rakastava eikä näin ollen pidä kovaäänisistä ihmisistä lähettyvillään, joskin ilmaisee mielipiteensä herrasmiesmäiseen tapaansa näyttämällä hapanta naamaa ja vetäytymällä niin kauas kuin mahdollista tälläisista ihmisistä, joten se ei edes sellaisten ihmisten kanssa rupea hankalaksi joista se ei pidä. Hoitotoimenpiteiden ajaksi Einoa ei täydy sitoa kiinni ja karsinan ovenkin voi jättää apposen auki pelkäämättä, että herra lähtisi omille tutkimusretkilleen, sillä se ei liikahdakaan hoitajan ollessa karsinassa vaan jähmettyy aloilleen kuin patsas siksi aikaa kun hoitaja sen karsinassa orin. Harjauksesta Eino nauttii aivan erityisesti seisten aloillaan puoliunessa nuokkuen. Herraa olisi kuitenkin viisainta harjata hieman normaalia hellemmin ottein, sillä se on suhteellisen herkkänahkainen eikä ota kovakouraista käsittelyä kovinkaan hyvin. Varusteet ori antaa laittaa mukisematta kunhan satulavyön vain muistaa kiristää vähitellen reikä kerrallaan. Talutettaessa seuraa kuuliaisesti taluttajansa perässä mitä nyt saattaa silloin tällöin pysähtyä flirttailemaan vastaan tulevien tammojen kanssa, mutta jatkaa kyllä säyseästi matkaansa kunhan sitä kerran nykäisee napakasti riimunnarusta. Muiden hevosten seurassa ori on hyvin säyseäluontoinen ja mieluummin alistuu toisen hevosen tahtoon kuin rupeaa tappelemalla selvittämään kuka on pomo. Tosin ori osaa kyllä puolustaa itseään tarpeentullen, mutta harvemmin sen sitä näkee tekevän, sillä karkuun juokseminen on oriille mieluisampi vaihtoehto.

Ratsuna Eino on aivan yhtä kuuliainen tapaus kuin hoidettaessakin ja sen selkään voi oikeastaan laittaa huoletta kenet tahansa, joka osaa käyttää pieniä ja pehmeitä apuja, sillä ori ei säiky vaikka sen viereen pudotettaisiin pommi. Parhaiten ori toimii tarkoilla ja pienillä avuilla, joskaan se ei rupea protestoimaan jos sitä joskus satunnaisesti kiskaisee vähän kovemmin suusta tai potkaisee kylkiin. Jatkuvaa kovakouraista käsittelyä ori ei kuitenkaan siedä ja myöskin ilmaisee tämän pysähtymällä aloilleen ja kieltäytämällä liikkumaan kunnes ratsastaja alkaa käsitellä Einoa hellävaraisemmin ottein. Ratsastajansa pienet virheet ori antaa anteeksi kunhan avut vain ovat tarpeeksi lähellä haluttua asiaa niin että ori ymmärtää mitä siltä halutaan. Einolla on mukavan pehmeät askellajit ratsastajalle istua, mutta niistä löytyy myöskin eleganttiutta ja lennokkuutta mielyttämään kouluratojen tuomareita. Kouluratsastus on ehdottomasti oriin laji ja se antaakin aina kaikkensa suoriutuen siltä pyydetyistä liikkeistä helpon ja vaivattoman näköisesti. Uusien koululiikkeiden opettelu on tosin Einon kanssa hidasta puuhaa sillä siltä kestää melko pitkään päästä juonen päästä kiinni, mutta kun se kerran hoksaa mitä siltä halutaan onkin loppu lastenleikkiä. © VRL-00084

Sukutaulu

i. Anffin Kesäyö
KTK III
ii. N.I.N. Elvis
iii. Ch Ryysyrannan Gigolo
iie. N.I.N. Puulintu
ie. R.I. Kesän Viimeinen Tuuli
iei. Pikkumetsän Aaron
iee. M.L. Kesä-Mustikka
e. Kullan Vieno-Neiti
KTK III, KRJ III
ei. FNS Hälläväliä
KTK II
eii. Jalavakadun Salainen Toive
eie. Erokedon Kantarelli
ee. Tunturi-Tuuli
eei. Tuli-Lento
eee. Tuulikki

Jälkeläiset

02.05.2016 o. Haavelaakson Väinö (e. Haavelaakson Valeria)
19.08.2016 t. Haavelaakson Kirsikka (e. Haavelaakson Halina)
02.05.2017 t. Haavelaakson Mandi (e. Haavelaakson Melodia)

Kilpailusijoitukset

21.04.2016, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 4/60
30.04.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 5/30
05.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 2/30
08.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 1/30
08.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 3/30
11.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 5/30
16.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 2/30
17.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 2/30
19.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 1/30
26.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo B, 2/30
02.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 1/30
06.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 5/30
08.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 4/30
10.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 2/30
11.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 2/30
11.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 5/30
13.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 1/30
13.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 4/30
18.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 1/30
19.05.2016, Huvitutti, KRJ, Helppo A, 5/30
06.05.2016, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 1/30
08.05.2016, Haavelaakso, KRJ, Helppo A, 5/30
26.05.2016, Ruuti, KRJ, Helppo A, 4/40
29.05.2016, Ruuti, KRJ, Helppo A, 3/40
31.05.2016, Ruuti, KRJ, Helppo A, 6/40
01.05.2016, Escorant Trakehners, KRJ, Helppo B, 3/30
01.05.2016, Escorant Trakehners, KRJ, Helppo B, 2/30
02.05.2016, Escorant Trakehners, KRJ, Helppo B, 4/30
02.05.2016, Escorant Trakehners, KRJ, Helppo B, 3/30
03.05.2016, Escorant Trakehners, KRJ, Helppo B, 3/30
07.05.2016, Escorant Trakehners, KRJ, Helppo B, 5/30
08.05.2016, Escorant Trakehners, KRJ, Helppo B, 4/30
09.05.2016, Escorant Trakehners, KRJ, Helppo B, 2/30
05.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo A, 1/21
08.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo A, 4/21
11.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo A, 4/21
11.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo A, 4/21
12.05.2016, Kevolehto, KRJ, Helppo A, 1/21
21.05.2016, Kauniston tila, KRJ, Helppo A, 5/30
25.05.2016, Kauniston tila, KRJ, Helppo A, 5/30
28.05.2016, Kauniston tila, KRJ, Helppo A, 1/30
24.05.2016, Vehkakorpi, KRJ, Helppo A, 2/30
25.05.2016, Vehkakorpi, KRJ, Helppo A, 3/30
27.05.2016, Vehkakorpi, KRJ, Helppo A, 1/30
02.06.2016, Wolf Sporthorses, KRJ, Helppo B, 4/30
05.06.2016, Wolf Sporthorses, KRJ, Helppo A, 4/30
09.06.2016, Wolf Sporthorses, KRJ, Helppo B, 5/30
03.06.2016, Mörkövaara, KRJ, Helppo A, 4/40
05.06.2016, Mörkövaara, KRJ, Helppo A, 4/40
10.06.2016, Mörkövaara, KRJ, Helppo A, 5/40
30.04.2016, Oldfinion, KRJ-CUP, Helppo B, 2/258

NJ Näyttelyt

07.08.2016, Március, irtoSERT, pt. Siiri K.
01.09.2016, Huvitutti, irtoSERT, pt. Welby
07.02.2017, Huvitutti, irtoSERT, pt. Siiri K.

Valmennukset

Kouluvalmennus 17.10.2016 © Siguri
Tämän päivän valmennus sujui erittäin jouhevasti Einon sekä tämän ratsastajan kanssa. Ratsukko saapui seurakseni maneesiin, ja ratsastaja kertoi, että he olivat käyneet jo hieman lämmittelemässä maastossa, joten pystyimme skippaamaan alkuverryttelyt. Niinpä rakensin ratsukolle pitkille sivuille muutamia maapuomeja, joiden kanssa lähtisimme tänään katsomaan hieman askelten pituuden muuttamista.

Annoin ratsukon ravata hetken aikaa ympäri maneesia jotta näin, kuinka ratsastajan ja hevosen yhteistyö pelasi. Koska ravi oli kertakaikkisen hyvätempoista, Eino eteenpäinpyrkivä ja kuulolla oleva hevonen ja ratsastaja istui kaiken lisäksi todella ryhdikkäästi, pyysin heitä siirtymään pitkälle sivulle, jonne asetettujen puomien välit olivat ensin suurin piirtein Einon normaalien askelten mittaiset. Puomit ylittyivätkin erittäin hyvin, Eino nosti hienosti jalkojaan ja varsinkin takaosaansa se käytti todella aktiivisesti. Lähdin hieman lyhentämään välejä, mikä vaikutti olevan reippaalle hevoselle hieman haastavaa, sillä se ei meinannut rauhoittua kunnolla hidastamaan vauhtia. Muutaman epätoivoisen yrityksen jälkeen ratsastaja sai istahdettua kunnolla satulaan ja lopulta muuttamaan askelia lyhyemmiksi.

Jatkoimme puomien parissa melko pitkään, ja viimeisenä tehtävänä asetin puomit niin, että niiden välit olivat melko isot. Tämä oli pohjatyötä seuraavalle harjoituksellemme, joten oli ilo nähdä, kuinka hyvin Eino selätti pitkät askeleet. Niinpä keräsin puomeja hiljalleen sivuun ja pyysin ratsastajaa siirtymään hetkeksi käyntiin. Tarkoitus oli lähteä tekemään tiimalasin muotoista kuviota niin, että lävistäjät kuljettiin lisätyssä askellajissa ja lyhyille sivuille askelet lyhennettiin takaisin normaaliin. Ratsukko lähti saman tien liikkeelle, ja jo ensimmäinen lävistäjä käynnissä näytti todella hyvältä. Eino astui erittäin hienosti yli, ja kaiken lisäksi se rentoutui kunnolla ratsastajan alle peräänantoon. Ravilisäykset tuntuivat olevan aivan yhtä helppo juttu, ja askeleet pidentyivät todella mallikkaasti. Annoin ratsukon suorittaa tehtävää omaan tahtiin ja autoin ratsastajaa, mikäli tämä pyysi apua.

Kaikin puolin lisäykset sujuvat niin hyvin, että annoin ratsukon hiljalleen siirtyä käyntiin pitkin ohjin ja pyysin ratsastajaa taputtamaan Einoa kaulalle todella hienosta suorituksesta. Ratsukko lähti loppukäyntien jälkeen suuntaamaan takaisin tallille, kun taas minä jäin siivoamaan maapuomeja pois maneesista.


Kouluvalmennus 24.10.2016 © Siguri
Saapuessani maneesiin huomasin Einon sekä tämän ratsastajan tekevän jo hyvää vauhtia ravisiirtymisiä sekä ympyröitä. Tervehdin ratsastajaa ja annoin heidän jatkaa alkulämmittelyjä kaikessa rauhassa, sillä heidän työskentelyään oli ilo seurata. Eino kulki jo lämmittelyjen aikana hyvin avuilla ja erittäin reippaana eteenpäin. Kun Eino vaikutti tarpeeksi rentoutuneelta, pyysin ratsastajaa kuulolle, jotta pääsisimme aloittamaan kunnolla päivän valmennuksen.

Lähdimme ensimmäisenä käymään läpi erilaisia pohkeenväistöharjoituksia. Teimme niitä ensin keskihalkaisijalta uralle, ja vaikka Einolla riitti jälleen vauhtia, rauhoittui se silti hyvin väistämään. Ratsastaja olisi saanut käyttää hieman napakampia apuja, joten lähdimme hevosen sijaan keskittymään enemmän ratsastajan apuihin sekä asentoon. Ei hän kovin montaa huomautusta tarvinnut, kun avut alkoivat jo näyttää paremmilta ja ratsastajalla oli taipumusta muutenkin istua ryhdikkäästi ja suorassa hevosen selässä.

Jatkoimme pohkeenväistöharjoituksia myös uralla niin, että pitkällä sivulla ratsukon tuli väistää kaksi kertaa uran sisäpuolelle ja takaisin uralle. Käynnissä tämä oli helppo homma, mutta ravissa Eino meinasi hieman karata avuilta. Ratsastaja sai kuitenkin Einon nopeasti takaisin kuuntelemaan, ja niin väistöt sujuivat myös ravissa. Annoin ratsukon tehdä väistöjä jonkin aikaa, kunnes pyysin ratsastajaa siirtymään pääty-ympyrälle ja valmistautumaan seuraavaan laukkatehtävään.

Ratsukon tuli tehdä kummallakin lyhyellä sivulla pääty-ympyrä ja niillä vuorotellen myötä- ja vasta-asetuksia. Laukka näytti todella hyvältä mutta asetukset jäivät melko vaatimattomiksi. Annoin ratsukon kuitenkin tehdä tehtävää omaan tahtiin, ja pian myös asetukset alkoivat löytyä paremmin. Laukkaympyröiden jälkeen aikamme alkoi olla lopussa, joten siirryimme vielä tekemään tehtävää, jonka olin suunnitellut lopputunniksi. Ratsukon tuli kulkea kolmikaarisella kiemurauralla ravissa, pysähtyä, peruuttaa ja nostaa peruutuksesta suoraan ravi.

Ratsukko lähti saman tien suorittamaan tehtävää, ja jo ensimmäisellä kerralla huomasin, ettei ratsukolla ollut mitään ongelmaa niin peruuttamisen kuin ravinkaan kanssa. Niinpä teimme kiemurauraa muutaman kerran, kunnes pyysin ratsukkoa siirtymään käyntiin pitkin ohjin. Kehuin ratsastajaa valmennuksesta ja varsinkin siitä, kuinka mielettömän hyvin Eino oli kulkenut tämän alla. Loppukäyntien jälkeen lähdimme takaisin tallille.

Kuvagalleria


© Haavelaakso • virtuaalitalli